pe 27.10.2023 klo 23:00 • Sali • K-18 • Hinta: 15 / 18 €
Ovet 23:00
Show 00:00
Liput ennakkoon Tiketistä ja Lippupisteeltä 15 €. Tiketissä rajoitettu erä -2 € lippuja Kerubin kantiskortilla. Liput ovelta 18 €.
Tummasävyistä poppia ja soulia musiikissaan yhdistelevä Bee julkaisee odotetun debyyttialbuminsa syksyllä. Omaperäisellä soundillaan ihastuttava laulaja suuntaa albumin myötä myötä mittavalle julkkarikiertueelle, jonka liput tulevat myyntiin keskiviikkona 21.6. klo 10:00 Tikettiin ja Lippupisteelle.
YleX Läpimurto 2023 -voittajaksi nostettu artisti vuodattaa kappaleille vaikeita ja kiperiä elämäntapahtumien tuntemuksia. Bee on julkaissut tähän mennessä neljä singleä myöhemmin tänä vuonna ilmestyvältä debyyttialbumilta; Viimeisiä sanoja, Ympyrää, Omenapuita, Tequilakahvi sekä Mustaa. Syyskuussa julkaistu ja kultarajan rikkonut Tequilakahvi pysyi Spotifyn top50 -listalla yhteensä 77 päivää nousten Suomen toiseksi striimatuimmaksi kappaleeksi.
Tequilakahvin ympärille muodostui TikTok -sovelluksessa trendi tärkeästä ja jopa vaietusta aiheesta, jossa pureudutaan nuorten juhlimiseen ja alkoholin käytön paineisiin sekä niiden vaikutuksista mielenterveyteen. Myös radiokanavat Ylex ja Radio Suomi listasivat biisin soittolistoilleen. Myös tulevilla julkaisuilla artisti haluaa madaltaa ihmisten kynnystä kertoa vaikeista puheenaiheista ääneen.
___________________________
Ensimmäisen tunnin ajan voimassa Happy Hour-hinnasto! Ensimmäiselle sadalle asiakkaalle jaossa Ikuinen Häppäri-ranneke, jolla hinnat voimassa koko illan!
Hanaolut (0,4 l) 4€
Hanalonkero (0,33 l) 4€
Hanasiideri (0,33 l) 4€
Talon Viini (12 cl) 4€
Salmari (4 cl / 15 %) 3€
Saltkis (4 cl / 18 %) 3€
Voimassa 4.8.2023-23.5.2024
Kerubi on turvallisempi tila. Meillä on nollatoleranssi häirinnälle, ivaamiselle, väkivallalle, homo- ja transfobialle ja rasismille. Tutustu turvallisuusohjeeseemme.