la 24.09.2022 klo 23:00 • Kellari • K-18 • Hinta: 17 / 20 €
Lauri Haav Kerubin Kellarissa 24.9.2022!
Ovet klo 23
Show klo 24
Jatkot Kerubissa samalla lipulla veloituksetta. DJ:t soittavat klo 04:00 saakka! Liput ovelta 20 €. Kellari esiintyjän jälkeen 4/5 €.
Liput ennakkoon Tiketistä ja Lippupisteeltä 17 €. Ovelta 20 €. Kerubin kantiskortilla 2 € halvempi lippu Tiketistä. Liput tulevat myyntiin 23.5. klo 9.
Inhimillisellä melankolisuudellaan ja sieluun porautuvalla äänellään vakuuttanut Lauri Haav julkaisee perjantaina 13. toukokuuta kakkosalbuminsa ”Se viimeinen kesä” ja lähtee sen myötä levynjulkistuskiertueelle. Kiertue starttaa laulaja-lauluntekijän kotikaupungista Jyväskylästä 27. toukokuuta ja huipentuu Joensuun Kerubiin syyskuussa.
Kaksi vuotta sitten debyyttialbumillaan ”Silmät kii” huimaan suosioon noussut Lauri Haav on onnistunut kappaleillaan purkittamaan nuoren miehen tunnemaailman tavalla, jonka moni fani on tuntenut omakseen. Artistin kokeellisillakin soundeilla maustettu, poppia, hiphopia ja R’n’B:ta yhdistelevä musiikki on ollut tuore tuulahdus kotimaisen musiikin kentällä, ja uudelta albumilta aiemmin kuullut sinkut ”Shampoota” ja "Tähti” ovat antaneet artistin tulevasta, uusia kierroksia ottaneesta materiaalista koukuttavia maistiaisia.
Muuntautumiskykyisen ja monipuolisen Lauri Haavin kakkosalbumi on kasvutarina, jonka aiheet käsittelevät esimerkiksi identiteetin etsimistä, nuoruutta, pienpaikkakuntalaisuutta ja tulevaisuuden haaveita. Teemat kuuluvat myös albumin genrerajoja ylittävissä sävellyksissä ja yhteistyössä Aaro360:n kanssa toteutetuissa tuotannoissa.
Kiertueen liput ovat myynnissä keikkapaikkojen lippukaupoissa
---------------------------------
Ensimmäisen tunnin ajan voimassa happy hour-hinnasto!
Hanaolut III (0.4 l) 3.5€
Hanasiideri (0.33l ) 3.5€
Talon viini (12 cl) 3.5€
Fisu (4 cl/15%) 2.5€
Salmari (4 cl/15%) 2.5€
Kerubi on turvallisempi tila. Meillä on nollatoleranssi häirinnälle, ivaamiselle, väkivallalle, homo- ja transfobialle ja rasismille. Tutustu turvallisuusohjeeseemme.