Avoinna ma 11-14, ti–to 11–23, pe 11–04.30, la 12–04.30, su suljettu. Ravintola kiinni 21.-23.6.

FacebookInstagram
Kerubi Facebook Kerubin Instagram

Gourmet

pe 15.02.2019 klo 19:00 Sali

Gourmet

Mikko Innanen – saksofoni, Esa Onttonen – kitara, Ilmari Pohjola – pasuuna, Veli Kujala – harmonikka, Petri Keskitalo – tuuba, Mika Kallio – rummut

Vuonna 1997 perustettu Gourmet julkaisi huhtikuussa 2018 neljännen albuminsa En garde, joka edeltäjiensä tavoin sisältää yhtyeen perustajien Mikko Innasen ja Esa Onttosen sävellyksiä. Jo 15 vuotta nykyisessä kokoonpanossaan toimineen yhtyeen tyyli on alusta alkaen onnistunut välttämään tiukkaa lokerointia. Levy- ja konserttiarvioissa kuusikon musiikissa onkin havaittu niin elokuvallisia sävyjä, iskelmää, marssia ja rautalankaa kuin viitteitä Pariisin ja New Orleansin musiikkiperinteiden suuntiin. Ennen kaikkea Gourmet on kuitenkin jazzyhtye, jolle jazz on ennemminkin asenne kuin musiikkityyli.

En garde -albumi ja sitä seuranneet festivaaliesiintymiset Ranskassa ja Suomessa saivat erinomaisen vastaanoton niin yleisöltä kuin lehdistöltäkin. "Gourmet on Suomen oloissa omaa luokkaansa", kirjoitti Helsingin Sanomat viiden tähden arviossaan levystä. SuomiJazz.comin mukaan "yhtye on yksi suomalaisen rytmimusiikin tärkeimmistä instituutioista" kuvaillessaan Gourmet'n esiintymistä vuoden 2018 Raahen Rantajatseilla.

Yhtyeen edellisen, vuonna 2011 julkaistun Cosmopolitan Sideshow -levyn jälkeen Gourmet on esiintynyt pääkaupunkiseudun lisäksi enimmäkseen ulkomailla, kuten Belgiassa, Hollannissa, Itävällassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa ja Marokossa, jossa yhtye esiintyi yhdessä marrakeshilaisen Bnet Houariyat -yhtyeen kanssa.

Suomen Jazzliiton kiertueella helmikuussa 2019 Gourmet esittää En garde -sävellysten ja vanhempien Gourmet-klassikoiden lisäksi uusia ennenkuulumattomia ja -kuulemattomia sävellyksiä.

*************

Mikko Innanen – saxophone, Esa Onttonen – guitar, Ilmari Pohjola – trombone, Veli Kujala – accordion, Petri Keskitalo – tuba, Mika Kallio – drums

Gourmet, formed in 1997, released their fourth album, En garde, in April 2018. The album features compositions of the founding members Mikko Innanen and Esa Onttonen. The ensemble has held together over 15 years, and successfully avoided tight compartments since the beginning. Their music have references from cinematic tones, schlager, marching music and the traditions of Paris and New Orleans. Gourmet is par excellence a jazz ensemble that sees jazz more as an attitude than a music genre.

En garde and the festival performances in France and Finland following the album received an excellent reception from both the audience and the press. Helsingin Sanomat, the largest daily newspaper in Finland, gave full five stars for the album and classified Gourmet to “a class of its own”. A jazz portal, SuomiJazz.com, described Gourmet as “one of the most important institutions of Finnish rhythmic music” after their performance at the Raahen Rantajatsit festival in 2018.

On Jazz Finland tour in February 2019, Gourmet performs old classics and pieces from the En Garde album but also new, unheard composition

Lisätietoa:

Facebook