ke 13.03.2024 klo 19:00 • Sali • K-18 • Hinta: 25 / 28 €
Scar Symmetry kiertää Suomea maaliskuussa 2024!
Ovet 18:00
Show 19:00
Varaa pöytä ja ruokaile ennen keikkaa! Liput ennakkoon Tiketistä ja Lippupisteeltä 25 €. Tiketissä rajoitettu erä -2 € lippuja Kerubin kantiskortilla. Liput ovelta 28 €.
Uuden levynsä myötä myös uudesti syntynyt ruotsalainen progressiivisen melodeathin kärkinimi Scar Symmetry palaa Suomeen ensi vuoden maaliskuussa.
Yhtye julkaisi pitkään odotetun The Singularity (Phase II - Xenotaph) albuminsa kesäkuun alussa Nuclear Blastin kautta. Levynjulkaisua voidaan pitää yhtyeen osalta uuden sivun kääntämisenä sillä viimeisimmästä julkaisusta ehti vierähtää melkein yhdeksän vuotta.
Xenotaph kiertue alkoi jo viime keväänä yhtyeen kiertäessä Ruotsia yhdessä Meshuggahin kanssa. Suomessa yhtye on aina odotettu vieras ja useamman kaupungin kattava kiertue tarjoaakin nyt mahdollisuuden todistaa Scar Symmetryn uusi aikakausi maamme eteläosista pohjoiseen asti.
Valloittavia kitaraharmonioita lisänään progekiemuroita, kliinejä lauluosuuksia tarttuvilla pop-koukuilla, raivokasta murinaa, tekoälyteemaisia lyriikoita sekä mukaansatempaava lavapresenssi. Jotenkin näin kiteytyisi se mitä yhtyeeltä voidaan ensi maaliskuussa odottaa. Phase II on alkanut!
Kiertueella mukana ovat ruotsalainen modernimpaa melodeathia syöksevä Eyes Wide Open sekä tampereelta ponnistava Torchia, joka kiertää lavoja helmikuussa julkaistavan uuden levyn tiimoilta.
Kerubi on turvallisempi tila. Meillä on nollatoleranssi häirinnälle, ivaamiselle, väkivallalle, homo- ja transfobialle ja rasismille. Tutustu turvallisuusohjeeseemme.