Avoinna ma 11-14, ti–to 11–21, pe 11–04.30 (keittiö 21), la 12–04.30 (keittiö 21), su Suljettu.

FacebookInstagram
Kerubi Facebook Kerubin Instagram

Herra Ylppö & EX

pe 08.01.2021 klo 22:00 Sali K18 Hinta: 15/18€

Herra Ylppö & EX

Tämä keikka on siirtynyt 28.8.2020. Liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan.

--------------------------------------------------------------

HERRA YLPPÖ & EX LÄHTEE KATTAVALLE ALBUMINJULKAISUKIERTUEELLE

Maj Karmasta ja Ihmiset-yhtyeestään tuttu Herra Ylppö juhlistaa uuden bändinsä esikoislevyn ilmestymistä suuntaamalla lopputalvesta mittavalle Suomen-kiertueelle. Herra Ylppö & EX:n historian ensimmäisen kiertueen liput ovat myynnissä keikkapaikkojen normaaleissa ennakkopisteissä.

”Mielenkiintoista ja hyvällä tavalla haastavaa lähteä taas uuden yhtyeen kanssa keikoille. Elämäni ensimmäinen trio. Soitamme uuden EX-kokoonpanon biisejä sekä myös IHMISET-yhtyeen matskua. Onkin ollut jo ikävä kuulijoitamme ja kaikki uudetkin kasvot ovat tervetulleita”, Herra Ylppö kertoo.

Ensimmäisen singlensä ”Parisängyn lakanat” syyskuussa julkaissut Herra Ylppö & EX valmistautuu parhaillaan helmikuussa ilmestyvän ”Lovi”-debyyttialbuminsa ilmestymiseen. Levy on teema-albumi, jonka kaikki kappaleet kertovat parisuhteen päättymisestä ja eron eri vaiheista.

21:00 Ovet auki
22:00 Soitto alkaa

Liput myynnissä ennakkoon Kerubissa, Tiketissä ja Lippupisteessä.

Ennakkolippu Kerubista ostettuna 15 €. Kerubin kantiskortilla tai Joensuun Popmuusikot ry:n jäsenkortilla ennakkolipuista 2 euron alennus. Alennusliput (rajoitettu erä) myynnissä ainoastaan Kerubin tiskillä.

Tiketin ja Lippupisteen toimipisteistä ja nettikaupoista ostettujen lippujen hintaan lisätään ennakkomyyntipisteen oma palvelumaksu.

Lipunhinta ovelta 18 €

 

Kerubin turvallisuusohje keikoille ja tapahtumiin:




Minimoimme tartuntariskiä vähentämällä asiakasmäärää sekä noudattamalla annettuja hygieniamääräyksiä taaten näin asiakkaillemme turvallisen keikkakokemuksen. Kerubilla on istumapaikkoja Baarissa, Lämpiössä, Salissa, Kellarissa ja Terassilla. Keikkaa voi seurata seisaaltaan. On erityisen tärkeää säilyttää turvavälit koko keikan ajan muihin asiakkaisiin sekä henkilökuntaan ja artistiin.



Kerubi on Opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 14.5.2020 antaman ohjeen mukaisesti kerättävä tapahtumien kävijöiden tiedot mahdollisuuksien mukaan.

Tiedot kerätään pääsääntöisesti henkilötodistusta, ajokorttia tai kelakorttia sisäänkäynnillä näyttämällä. Henkilötiedot tallennetaan henkilötodistuksen, ajokortin tai kelakortin viivakoodista sähköisesti. Vaihtoehtoisesti voit luoda koodin sivulla https://info.tiketti.fi/fi

Koodin voi luoda koska tahansa, eikä tietoja tallenneta mihinkään, ennen kuin koodi luetaan tapahtumassa samalla laitteella, jolla liput tarkastetaan.
 

  • Varauduthan näyttämään viranomaisen hyväksymän viivakoodillisen henkilötodistuksen ovella lipuntarkastuksen yhteydessä tai luo valmiiksi oma viivakoodi täällä: https://info.tiketti.fi/fi
  • Muista turvavälit ja vältä lähikontaktia muiden asiakkaiden sekä henkilökunnan kanssa.
  • Pese tai desinfioi kätesi heti saavuttuasi, WC-käynnin yhteydessä sekä lähtiessäsi. Käsidesiä on tarjolla sisääntulon yhteydessä sekä muissa asiakastiloissa.
  • Jos sinulla on yhtään hengitystieinfektioon viittaavia oireita tai olet altistunut korona-virukselle -  jätä keikka tai tapahtuma väliin.
  • Pyri välttämään käteisen käyttöä maksuvälineenä. 

Lisätietoa:

Facebook

Liput:

Tiketti Lippu.fi