Avoinna ma 10:45 - 14, ti - to 10:45 - 21 (keittiö 21), perjantai 12 - 02 (keittiö 21), la 14 - 02 (keittiö 21), su suljettu
FacebookInstagram
Kerubi Facebook Kerubin Instagram

The 69 Eyes

pe 11.10.2019 klo 22:00 Sali K-18 Hinta: 20/23€

The 69 Eyes

30-vuotista taivaltaan juhliva The 69 Eyes julkaisee West End -nimisen albumin 13.9.2019 ja käynnistää levyyn liittyvän kiertueensa Suomesta lauantaina 14.9. Tällä hetkellä julkistettuna on kaksitoista Suomen-keikkaa loppuvuoteen, mutta lisäyksiä on vielä luvassa.  Suomen jälkeen ensi vuoden keväälle ulottuva kiertue suuntaa kohti Eurooppaa.

Helsingissä vuonna 1989 perustettu The 69 Eyes juhlii tänä vuonna 30-vuotista uraansa julkaisemalla uuden Johnny Lee Michaelsin tuottaman albumin, joka tulee sisältämään myös Ville Lipiäisen koostaman dokumentin yhtyeestä. Syyskuun 13. Päivä julkaistavaa West End –albumia seuraa samanniminen kiertue, joka alkaa Suomesta heti levyn julkaisua seuraavana päivänä. Suomesta kiertue suuntaa Keski-Eurooppaan ja Englantiin. Itä-Euroopan vuoro on alkuvuodesta 2020. Katso kiertueen jo julkaistut päivät ja paikat alta.

Esimakua tulevalta levyltä antavat paitsi singlet, joista ensimmäisenä on julkaistu jo 27 & Done –niminen biisi, mutta myös albumin tekoa valottavat lyhyet trailerit. Tänään julkaistava ensimmäinen traileri valottaa tulevan levyn kansitaiteen syntyä.

Jyrki 69 kertoo: ”Suomalaisen tämän hetken pop-taiteen johtava nimi, Jiri Geller, on suunnitellut uuden The 69 Eyes -albumin kannen ”hautajaisilmapallot”. Taitelija muistetaan myös 90-luvun alussa vaikuttaneesta Isebel’s Pain -yhtyeestä, jonka laulajana hän tuolloin keikkaili myös The 69 Eyesin kanssa.  Magee vanha lepakkojengi kasassa! Kaiken lisäksi Vilunki 3000 on tehnyt levyjen kansigraffat, joten skenemeininkiä alusta loppuun.

21:00 Ovet auki
22:00 Soitto alkaa

Liput myynnissä ennakkoon Kerubissa, Tiketissä ja Lippupisteessä.

Ennakkolippu Kerubista ostettuna 20 €. Kerubin kantiskortilla tai Joensuun Popmuusikot ry:n jäsenkortilla ennakkolipuista 2 euron alennus. Alennusliput (rajoitettu erä) myynnissä ainoastaan Kerubin tiskillä.

Tiketin ja Lippupisteen toimipisteistä ja nettikaupoista ostettujen lippujen hintaan lisätään ennakkomyyntipisteen oma palvelumaksu.

Lipunhinta ovelta 23 €

 

Turvallisempi Kerubi

Kerubi on turvallisempi tila. Meillä on nollatoleranssi häirinnälle, ivaamiselle, väkivallalle, homo- ja transfobialle ja rasismille. Tutustu turvallisuusohjeeseemme.

Lisätietoa:

Facebook

Liput:

Tiketti Lippu.fi