Weeping Willows (SWE) ja Stellan 10v-juhlakonsertti Kerubiin
Ke 22.02.2012 00:04
Kerubin huhtikuun ohjelmaan pamahti kevään kunniaksi muutama miellyttävä lisäys. Kuun alussa 8.4. nautitaan Stellan kymmenvuotisjuhlakonsertista, 20.4. vietetään jälleen Metelliä Ilosaaressa -festivaalia neljän metallibändin voimin ja 27.4. Kerubin Salissa esiintyy ruotsalainen kaihopop-yhtye Weeping Willows. Aikamoinen kuukausi tulossa.
Weeping Willows (SWE) sai Skandinavian popyleisön hekumaan jo vuoden 1997 debyytillään Broken Promise Land, joka lainasi vaikutteita vanhasta viihdemusiikista aina Olavi Virrasta saakka. Muotovalion ensilevynsä jälkeen yhtye laajensi ilmaisuaan modernimman kaihon suuntaan ja onnistui saamaan kansainvälisen hitin True To You -singlensä avulla. Ylistetty kakkosalbumi Endless Night piti menevän singlehittinsä lisäksi sisällään yltiöromanttisia, upeasti sovitettuja itketyslauluja. Kolmoslevyllään bändi vain kasvatti hittivainuaan, Touch Me -single valloitti taivaskanavat discoillessaan hieman New Orderin hengessä, mutta tutulla iskelmäkaiholla varustettuna.
Weeping Willows on onnistunut uransa aikana säilyttämään soundinsa tyylimuutoksista huolimatta erittäin onnistuneesti. Suomalaisiin onkin aina vedonnut upeaäänisen laulaja Magnus Carlsonin avoin Topi Sorsakosken ja Olavi Virran fanitus. Tunteen paloa on luvassa siis huhtikuussa.
Joensuun ylpeys Stella katkaisee laulunkirjoitustaukonsa pääsiäiskiertueen ajaksi ja onneksemme yhtye saapuu myös Kerubiin. Kyse ei ole aivan normaalista Stella-keikasta, sillä bändi viettää pääsiäissunnuntaina kymmenvuotisjuhliaan Kerubin Salissa. Luvassa on perinteisen keikan lisäksi mukavia yllätyksiä yhtyeen faneille. Kerromme Stellan juhlista tarkemmin keväämmällä.
Neljättä kertaa Kerubissa järjestettävä Metelliä Ilosaaressa tuo Saliin neljä mainiota metalliyhtyettä. 20.4. lavalle astuvat Barren Earth, Before the Dawn, myGrain sekä Damngod. Koko illan piletti kustantaa naurettavat 10 euroa, joten kipaiskaapa ostoksille jo pikapuoliin!
Kerubin kevään ohjelmaan on vielä tiedossa lisäyksiä, joten seuratkaahan näitä sivuja!
Ajankohtaista
- Weeping Willows (SWE) ja Stellan 10v-juhlakonsertti Kerubiin
- Lisäyksiä Kerubin kevään 2012 ohjelmaan
- Teatteria Kerubissa
- Kerubin kevään 2012 ohjelmaa
- Nightwish Joensuu Areenalla perjantaina 2.3.
- Kerubiin raskaan musiikin yökerho
- Kerubiin Metelliä Ilosaaressa -metalliklubit
- Kerubin aukioloaikoihin muutoksia
- Kerubin syksyn ohjelmaa julki
- Kerubin onnentunnit joka arkipäivä klo 16-20
- Lautapelejä Kerubin Keittiössä
- WLAN käytössä Kerubin asiakkaille
- Kerubin viikonloppuiltojen aukioloajat
- Hyvä Jätkät! -klubi käynnistyy, keikkaa tarjolla!
- Kulttuuri kiertää, mikki ei
- Kerubin Keittiön tarjonta esillä
- Tiketin jälleenmyyntipiste Kerubiin
- Kerubin Lauantaidisco tanssitaan Kerubin Kellarissa joka lauantai
- Supasoul-klubi rantautuu Kerubiin
Voit tilata Kerubin ajankohtaiset uutiset ja lounaslistan RSS-syötteenä.
Vanhat tiedotteemme löydät uutisarkistosta.

